torstai 15. syyskuuta 2016

LAPSUUDEN KAMMO

Hellurei ! Nyt ajattelin mennä vähän vakvampaan aiheeseen. Tämä on vähän storytime tyyppinen julkaisu. Nimittäin pienenä pelkäsin koiria. 
Olin muistaakseni kolme vuotias. Äitini passiti minut ja siskoni pihalle leikkimään, istuimme piha-oven edessä odottamassa että äitikin tulee pihalle. Yhtäkkiä tuli naapurista pieni koiranpentu joka leikkimielellään tuli päälleni ja kai nuolikin vähän. Menin ihan paniikkiin ja itkin tosi kovaa. Koiran omistaja tuli hakemaan koiraa ja oli ihmeissään miksi itken niin kovaa ja äitini tuli hädissään pihalle. Se luuli että oli sattunut jotain pahempaa. Muistaakseni se koira oli valkoinen pieni westie.

Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin tuon takia rupesin pelkäämään koiria. Aina jos lenkilläkin tuli vastaan koira, menin äkkiä kadun toiselle puolelle ja melkein itkin. Jos meille tuli vieraita kylään jolla oli koira ja koira oli ulkona en voinut mennä ulos koska pelotti. Kavereidenkaan luo en voinut mennä jos heillä oli koira sisällä vapaana.

 Voisin tähän kertoa muutamista tapahtumista mitä muistan:
  1. Muistan myös elävästi sen kun menin sukulaiseni vanhempien luokse, joilla oli pari koiraa. Silloin kun olin sielä, niin koirat oli myös pesuhuoneessa toisen oven takana. Pelkäsin silloinkin hirveästi että mitäs jos ne pääseekin sieltä pois. No pelkoni tietenkin toteutui. Ne koirat oli lapsirakkaita ja tulivat toki häntä heiluen innostuneena minusta. Itse menin seisomaan tuolille ja itkin ja huusin että "menkää pois, pois, apua". Vaikka ne saatiin takaisin sinne pesuhuoneeseen, niin olin vieläkin ihan paniikissa.  
  2. Silloin kun meidän taloa rakennettiin, saimme olla siskon kanssa ulkona. Muistan kun mummani oli meillä ja lähdimme meidän kadun päähän. Naapurissa oli koiria ja yksi pieni ja kiltti perhoskoira tuli pihansa reunalle haukkumaan. Muistan kun lähdin itkien juoksemaan poispäin koirasta ja lippiskin tippui. Koira juoksi perääni, koska se luuli että leikin sen kanssa. Menin muistaakseni sisälle äkkiä. Siitä lähtien kun sain tietää että naapurissa oli koira, en voinut mennä heidän postilaatikon kohdasta eteenpäin. En mennyt heidän piihansa edes. Joskus kun meitä lapsia vietiin jonnekkin jumppaan, en voinut mennä heidän pihassa autoon koirien takia ja vaadin että pääsen oman pihan kohdasta tai ennen heidän postilaatikkoja olevasta kohdasta. 
  3.  Olin 5-6 vuotias kun tämä tapahtui. Vanhempieni ystävät tuli meille koiriensa kanssa. Olin silloin ulkona leikkimässä. Kun näin että koirat oli mukana juosin äkkiä meidän grillimökkiin ja olin sielä niin kauan että ne lähti. Itkin sielä vähäsen koska en päässyt sisälle. Se pelotti myös että mitäs jos ne tuleekin tänne. Hetikun ne lähtivät pääsin pois sieltä grillimökistä ja minua pelotti että jos ne tuleekin uudestaan.
  4. Olin päiväkodista tutun kaverini luona synttäreillä ja tiesin että heillä on koira. Menimme sinne autolla äitini ja siskoni kanssa. Äitini ja siskoni piti mennä sisään ensikis koska itse en voinut nousta autosta ennenkuin olin saanut tietää että koira on poissa/piilossa. Minun onnekseni koiraa ei näkynyt. Silti pelotti ihan hirveästi, että jos se koira tuleekin. 
  5.  Olin paappani skootterin kyydissä ja menimme käymään varmaankin heidän kotonaan. No se huomasi että kadulla oli serkun koira vapaana. Se käski sen tulla perässä, veimme sen kotiin. Pihassa se koira rupesi haistelemaan mua ja yritti että rapsuttaisin sitä. Itkin siinä vähäsen. Halusin siitä pois itkin ja muut nauroivat minulle. "Mitä sä nyt tuollasta kilttiä pelkäät, ei se tee sulle mitään pahaa".   
Muu peheeni on ollut aina koiraihmisiä ja he halusivat meille aina koiran. Itse en halunnut koiraa meille. Uhkasin aina muuttaa kotoa pois, jos koiran tulosta oli puhettakin. Sanoin aina että "Muutan mumman ja paapan yläkertaan ja te ette sinne tule koskaan koiran kanssa".
Äitini oli puhunut yhdestä koirarodusta vuoden päivät, ja äidin ystävä oli nähnyt kaupan ilmoitustaululla espanjanvesikoiranpennuista kuvan. Siitä se sitten lähti meille oli tulossa koira. Olin ihan paniikissa. Soitin salaa numeropalveluun ja pyysin h sen kasvattajan numeroa ja sain numeron. Soittaessani esittäydyin äitini nimellä ja kerroin että meidän pitää perua se koiran varaus, että emme voi ottaakkaan sitä koiraa. No henkilö oli väärä ja hänellä ei ollutkaan koiria. Olin vähän paniikissa ja stressasin. 

Kun tuli päivä kun Siiri tuli meille. Muistan kun koulussa opettajakin sanoi että Jessican perheeseen tulee tänään koira. Olin todella ahdistunut ja toivoin että aika kuluisi hitaasti. Koulusta päästyäni olin enemmän ahdistuneempi. Sitten äitini ja siskoni lähti hakemaan koiraa. Olin pihalla silloin kun Siiri tuli meille ja istuin trampoliinillä koko illan. En liikkunut siitä mihinkään ja suunnittelin muuttoa mummalle ja paapalle. Muistaakseni kaverini oli siloin kylässä ja se sanoi että koira on aivan ihana ja että tule nyt rapsuttamaan Siiriä. Pelokkaana tulin pois trampoliiniltä  ja Siiri tuli suoraan syliini nuolemaan naamaani ja silloin loppui koira pelkoni. Ensimmäisen kerran kun otin Siirin syliini, se haukkui ekaa kertaa elämässään sylissäni. 

Nyt Siiri on 11 vuotias iloinen ja energinen koira. 11 vuotta on ollut mahtavaa olla koiran omistaja tai siis kolmen koiran omistaja. Kolme hölmöä ja ihanaa koiraa. Siiri 11v, Nelli 6v ja Tytti 4v.

Ennen olin pelkästään vaan kissaihminen, nyt myös koiraihminen. Oon saanut kuulla nauruja ja kaikkea muuta silloin kun pelkäsin koiria. Nyt sitä ei enää kuulu



Millaisia pelkoja teillä on/on ollut? Kerro ihmeessä kommenteissa !

Jessica :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti